Sivusto on suunniteltu tavallisille selaimille, jotka noudattavat sovittuja web standardeja. Sivuja on kuitenkin mahdollista lukea vanhoillakin selaimilla.


Merikarvian yhteiskoulu





Oppiaineet

Biologia
    Yläkoulun biologiassa tutustutaan lähiluontoon: seitsemännen luokan aikana perehdytään Itämeren vesiekosysteemiin, erityisesti Itämereen eliöineen, ja kahdeksannella luokalla vuorossa ovat metsät ja suot. Opetus on käytännönläheistä lajintunnistuksineen ja mikroskooppitöineen. Yhdeksäsluokkalaiset tutustuvat ihmiskehon rakenteeseen ja toimintaan sekä eliökunnan evoluutioon. Oppiaineen OPS
Englanti
Fysiikka
    Fysiikkaa opiskellaan 7. luokan kevätlukukaudella, 8. luokan lopussa ja koko 9. luokka. Opetuksessa painotetaan kokeellisuutta. Tavoitteena on, että oppilas oppii tekemään erilaisia koejärjestelyjä, mittauksia, havaintoja ja johtopäätöksiä havainnoistaan. Lisäksi oppilas oppii tunnistamaan ja osaa selittää fysiikkaan perustuen lunnonilmiöihin liittyviä syy-seuraussuhteita. Oppiaineen OPS
Historia
    Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. Oppilasta ohjataan ymmärtämään, että oma kulttuuri ja muut kulttuurit ovat historiallisen kehitysprosessin tulosta. Opetuksessa käsitellään sekä muun maailman että Suomen historiaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii hankkimaan ja käyttämään historiallista tietoa. Yläkoulun historiaa opetetaan 7-8 -luokilla ja siinä käsitellään 1800- ja 1900-luvun historiaa. keskeisiä aiheita ovat Ranskan vallankumous, 1800-luvun aatteet, teollinen vallankumous, autonomian ajan Suomi, imperialismi, Suomen itsenäistyminen, maailmansodat, kylmä sota ja nykyaika. Oppiaineen OPS
Kemia
    Kemiaa opiskellaan 7. luokan syyslukukaudella ja 8. luokalla. Opiskelu sisältää paljon kokeellisuutta, jossa lähtökohtana ovat elinympäristöön liittyvien aineiden ja ilmiöiden havaitseminen ja tutkimen.Tavoitteena on auttaa ymmärtämään kemian ja teknologian merkityksen jokapäiväisessä elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa sekä ohjata oppilasta ottamaan vastuuta ympäristöstään. Oppiaineen OPS
Kotitalous
    Kotitalous on pakollinen oppiaine 7. luokalla ja valinnaisaine 8. ja 9. luokalla. Kotitaloudessa opiskellaan monipuolisesti ruuanvalmistukseen, ravitsemukseeen ja yhteistyötaitoihin liittyviä asioita. Oppiaineessa yhdistyy teoria ja toiminta, arki ja juhla. Tunneilla työskennellään yleensä ryhmissä, mikä kehittää oppilaan suvaitsevaisuutta. Oppiaineen OPS
Kuvataide
Liikunta
Maantieto
    Merikarvian yläkoulun seitsemäs luokka tutustuu Amerikan maantietoon, kahdeksasluokkalaiset Eurooppaan ja yhdeksännen luokan oppilaat kotimaan maantietoon. Keskeisiä asioita koko yläkoulun maantieteessä ovat kartanlukutaito, paikanmääritys ja kokonaiskuvan hahmottuminen sekä kotimaasta ja -maanosasta että Amerikan eri osista. Oppiaineen OPS
Matematiikka
    Opiskelun tavoitteena on kehittää oppilaan ongelmanratkaisutaitoa sekä loogista päättelykykyä. Matematiikkaa opiskellaan 7. luokalla kolme tuntia, 8. luokalla neljä tuntia ja 9. luokalla kolme tuntia viikossa. Oppiaineen OPS
Musiikki
Ruotsi
Tekninen työ
Tekstiilityö
Terveystieto
    Terveystieto on pakollinen oppiaine 7-9 luokalla. Oppiaine tukee ajatusta, että oma terveys on tärkeä tukipilari koko elämää ajatellen. Oleelliset käsiteltävät aiheet liittyvät ihmisen psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen terveyteen. Oppiaineen OPS
Yhteiskuntaoppi
    Yhteiskuntaopin tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan yhteiskunnan aktiiviseksi ja vastuulliseksi toimijaksi sekä antaa perustiedot ja -taidot yhteiskunnan rakenteesta ja toiminnasta sekä kansalaisen vaikutusmahdollisuuksista. Opetuksen tarkoituksena on tukea oppilaan kasvua suvaitsevaiseksi ja demokraattiseksi kansalaiseksi ja antaa hänelle kokemuksia yhteiskunnallisesta toimimisesta ja demokraattisesta vaikuttamisesta. Yhteiskuntaoppia opetetaan yläkoulun 9. luokalla. keskeisiä aihepiirejä ovat perhe ja hyvinvointi, politiikka, talous sekä laki ja turvallisuus. Oppiaineen OPS
Äidinkieli ja kirjallisuus
    Pyrkimys on, että oppilas tulee äidinkielen ja kirjallisuuden työskentelyssään entistä tietoisemmaksi tavoitteistaan ja itsestään kielenkäyttäjänä. Hän pystyy tuottamaan erityyppisissä viestintätilanteissa tarvitsemiaan tekstejä. Oppilas lukee ja arvioi kirjallisuutta, myös erilaisia median tekstejä. Äidinkieltä ja kirjallisuutta opiskellaan kolme tuntia viikossa. Oppiaineen OPS


Valinnaisaineet


Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Oppilaat valitsevat kolme valinnaisainetta seuraavista:
Ekonomia
    Valinnainen ekonomia tutustuttaa oppilaat talouden eri osa-alueisiin. Tavoitteena on kehittää oman talouden hallintaa ja lisätä kiinnostusta taloudellisia asioita kohtaan. Tutustumme rahoituslaitosten lisäksi mm. veroihin, vakuutuksiin ja yrittäjyyteen. Keskeisenä teemana yhdeksännellä luokalla on myös tapahtuman järjestäminen. Oppiaineen OPS
Kotitalous
    Kotitalous on pakollinen oppiaine 7. luokalla ja valinnaisaine 8. ja 9. luokalla. Kotitaloudessa opiskellaan monipuolisesti ruuanvalmistukseen, ravitsemukseeen ja yhteistyötaitoihin liittyviä asioita. Oppiaineessa yhdistyy teoria ja toiminta, arki ja juhla. Tunneilla työskennellään yleensä ryhmissä, mikä kehittää oppilaan suvaitsevaisuutta. Oppiaineen OPS
Kuvataide
Maa- ja metsätalous
Musiikki
Saksa
    Valinnainen kieli. Suositellaan niille, joille englanti ja ruotsi eivät tuota vaikeuksia. Opetus painottuu puheviestintään tavanomaisissa arkipäivän tilanteissa. Samalla luodaan pohja jatko-opinnoille. Monet saksan valinneet jatkavat opiskelua lukiossa. Oppiaineen OPS
Tekninen työ
Tekstiilityö
Tietotekniikka
    Perehdytään tietotekniikan hyötykäyttöön mm. tutustuen työvälineohjelmiin, joita käyttäen oppilas pystyy tekemään erilaisia projektitöitä ja kirjallisia tuotoksia. Kahdeksannella luokalla käsitellään Windows-käyttöjärjestelmän perusteita, kymmensormijärjestelmää, tekstinkäsittelyä, esitysgrafiikkaa, tietokantoja, piirto-ohjelmaa ja kuvankäsittelyä. Yhdeksännellä luokalla käsitellään ohjelmoinnin perusteita Logo-ohjelmointikielellä, taulukkolaskentaa, www-sivujen tekemistä ja oman tietokonepelin tekemistä. Oppiaineen OPS



Lyhytkurssit


Lyhytkursseja opiskellaan 9. luokalla. Oppilaat valitsevat kaksi lyhytkurssia, toisen syksylle ja toisen keväälle.

Syksyn lyhytkurssit


Englannin lyhytkurssi
Fysiikan ja kemian lyhytkurssi
    Lyhytkurssilla tehdään fysiikan ja kemian laboratoriotöitä. Työskentely tapahtuu työpareittain. Kukin työpari täyttää laboratoriotyöstä lomakkeen. Kurssista ei ole kirjallista koetta, vaan kurssi suoritetaan täyttämällä lomakkeet hyväksytysti. Oppiaineen OPS
Matematiikan lyhytkurssi
    Matematiikan lyhytkurssi on tarkoitettu ensisijaisesti lukioon pyrkiville oppilaille. Kurssilla käsitellään lukioon valmentavia kokonaisuuksia. Kurssista ei ole koetta, vaan se läpäistään suorittamalla hyväksytysti kotitehtävät. Kurssilla on myös mahdollista kerrata yläasteen matematiikkaa, jos lukio ei ole tulevaisuuden suunnitelmissa. Oppiaineen OPS

Kevään lyhytkurssit


Kone ja metalli
Yrittäjyys
Ruotsin lyhytkurssi